Raha-asiat

Ikuisuusongelma on se, kuinka saada tulot riittämään menoihin ja ehkä saada rahaa vielä säästöön tai sijoittamiseen. Tuloista ja menoista kannattaa pitää kirjaa ja miettiä kuluttamistaan. Velkojen hoitamiseen on keinoja, joten maksuhäiriömerkintöjä ei kannata itselleen hankkia. Tietoa taloudenhoidosta ja raha-asioista löydät NettiNapin sivuilta. NettiNappi on oululaisille nuorille suunnattu tieto- ja neuvontapalvelu.
Tukea asumisen ja elämisen kuluihin saat KANSANELÄKELAITOKSESTA (opintotuki ja asumislisä)
Toimeentulotuki on sosiaalihuoltoon kuuluva viimesijainen taloudellinen tuki, jonka tarkoituksena on turvata henkilön ja perheen toimeentulo ja edistää itsenäistä selviytymistä. Hakijalla on velvollisuus hakea ennen toimeentulotuen hakemista niitä sosiaaliturvaetuuksia, joihin hänellä on oikeus (esimerkiksi työttömyysturva, asumistuki, opintoraha ja -laina sekä elatusturva).
Toimeentulotuki turvaa toimeentuloa silloin kuin esim. palkka-, tai eläketulot, työttömyysturva tai muut tulot eivät riitä välttämättömiin menoihin. Toimeentulotukea voi hakea myös silloin, kun joutuu odottelemaan pidempään päätöstä työttömyysturvasta tai muusta etuudesta.
Hakijan tuen tarve arvioidaan aina yksilö- tai perhekohtaisesti.
Hakijaa ohjataan myös hakemaan kaikki edellä mainitut ensisijaiset etuudet, mikäli niitä ei ole vielä haettu.
Toimeentulotuen myöntää hakijan oleskelu- tai asuinkunta. 18 v. täyttänyt voi asioida toimeentulotukiasioissa itsenäisesti.
Tukea voi hakea kirjallisesti tai varaamalla ajan sosiaalityöntekijälle. Uusien asiakkaiden toivotaan aina varaavan ajan ensimmäistä kertaa asioidessa. Hakemuskaavakkeita on saatavana sosiaalitoimistosta.
Ajanvaraus perusturvajohtaja Marja-Leena Lehtopuu, puh. 5587 1804 tai 040 5031 493 .
Kuluttajaneuvonta neuvoo ja sovittelee:
Haluatko hyvitystä tavaran tai palvelu virheestä? Viivästyikö tilaamasi tuote? Peritäänkö laskua, jonka olet ja maksanut?
Neuvonta puh. 071 873 1901, ma-pe klo 9.00-15.00. Puhelinpalvelussa ei ole jonotusmahdollisuutta, joten varaudu soittamaan uudelleen.
Sähköinen asiointi: www.kuluttajavirasto.fi
Suomen kuluttajaliitton nuorten sivut
Taloudenhallintaan ja veloista selviytymiseen tietoa antaa Takuu-Säätiö