Oulun seudun nuorten tieto- ja neuvontapalvelu netissä

Kymppiluokat (perusopetuksen lisäopetus)

 

Kymppiluokat (viralliselta nimeltään perusopetuksen lisäopetus) on tarkoitettu ensisijaisesti peruskoulun yhdeksännen luokan päättäville nuorille, joilla ei ole opiskelupaikkaa ammattiopistossa tai lukiossa. Myös edellisenä vuonna päättötodistuksen saaneilla nuorilla voi olla mahdollisuus osallistua lisäopetukseen. Kymppiluokilla voi korottaa peruskoulun arvosanoja ja tavoitteena on tarjota lisäaikaa jatko-opintojen sekä oman urapolun suunnitteluun.

Kymppiluokista voi tiedustella oman koulun rehtorilta tai opinto-ohjaajalta. Kymppiluokkien perustaminen voi vaihdella vuosittain sen perusteella, miten paljon tulijoita on. Sivun alaosasta löydät linkkejä asiasta.

Perusopetuksen lisäopetus on lukuvuoden mittainen ja opiskellluista oppiaineista annetaan arvosanat. Jatkokoulutukseen haettaessa kymppiluokan todistuksesta huomioidaan arvosanat, jotka ovat parempia kuin 9. luokan päättötodistuksessa.  Kymppiluokalla opiskelija laatii oman opinto-ohjelman vastuuopettajan kanssa. Opetus ja oppimisympäristöt vaihtelevat henkilökohtaisen opinto-ohjelman mukaisesti.

 

• Oulun kaupungin kymppiluokista löydät tietoa Oulun kaupungin opetustoimen sivuilta

• Oulun kaupungin kymmppiluokkien opetusta annetaan yleensä Pohjankartanon koulussa

• Oulun seudun ja Oulunkaaren kuntien kymppiluokkien tilanne selviää kuntien opetustoimien sivuilta, sillä kymppiluokkien opetusta järjestetään kysynnän mukaan 

• Kaikille avointa kymppiluokkaopetusta järjestetään Pohjola-Opistossa

• Joissakin kansanopistoissa järjestetään kymppiluokan opetusta. Esimerkiksi Raudaskylän kristillisesssä opistossa Ylivieskassa. Lisätietoja koko Suomen kansanopistoista

ERTU -ammattikymppi: Oulun kaupunki järjestää kymppiluokkaopetusta nuorille, joilla on erityistuen tarve Heinätorin koululla

• Maahanmuuttajien kymppiluokista lisätietoa täältä