Eurooppalaiset yhteiskunnat käyttävät suuria määriä rahaa ohjaukseen, koska sen nähdään tuottavan hyvää niin yksilölle kuin koko yhteiskunnallekin. Monille valtioille ohjaus näyttäytyy isossa roolissa koko maan osaamisen ja elinikäisen urasuunnittelun välineenä. Sen vuoksi ohjaus on suuressa roolissa myös kansallisissa strategioissa parantamassa sekä yksilön että yhteisön hyvää.
Kohti kokonaisvaltaista ohjausta
Ohjauspalveluita tuotetaan eri toimintaympäristöissä, joista yksi on koulu. Koulussa ohjaus nähdään kaikkien toimijoiden yhteisenä tehtävänä. Myös perusopetuksen opetussuunnitelma edellyttää kaikilta opettajilta ohjaajuutta. Alla olevassa kuvassa on esitetty holistinen ohjausmalli. Siinä ohjaus nähdään tavoitteiltaan ja toiminnaltaan yksilötason vuorovaikutusta laajempana järjestelynä organisaatiossa. Ohjaus jaetaan mallissa kolmeen sektoriin, jotka ovat oppilaan kasvun ja kehityksen tukeminen, opintojen ohjaus sekä ura- ja elämänsuunnittelun ohjaus. Ohjaus on kouluorganisaation kokonaisvaltainen tehtävä, jota tekevät kaikki koulussa toimivat aikuiset. Lisääntynyt tuen ja ohjauksen tarve on korostanut holistisen ohjausmallin mukaista toimintaa ja ohjauksen toteuttamista.

Roolit ja vastuut koulun ohjauksessa
Ohjaukselle voidaan asettaa laadullisia kriteerejä, jonka pohjalta sen toimivuutta voidaan arvioida. Kriteerejä ovat muun muassa se, että ohjauksen käsitteistä ja tavoitteista on yhteinen käsitys oppilaitoksen sisällä sekä yhteistyöverkostoissa ja, että ohjauksella on riittävät resurssit sekä selkeä ja toimiva vastuun- ja työnjako toimijoiden kesken. Holistisen ohjausmallin toteutumisen sekä edellä mainittujen kriteerien kannalta on tärkeää, että kouluissa on tehtynä ohjaussuunnitelma.
Oppilaitoksessa työskentelevien ihmisten tausta voi olla hyvin monenlainen. Käsitys siitä, mitä ohjauksella ja ohjaustoiminnalla tarkoitetaan, voi eri henkilöillä olla hyvin erilainen. Työnjaon lähtökohtina tulisi toimia oppilaiden ohjaustarpeiden tunnistaminen ja niihin vastaaminen yhteisesti sovituin periaattein. Kaikkien koulussa toimivien ohjaustehtäviin kuuluu mm. oppimisen taitojen ja valmiuksien kehittäminen sekä opintoihin liittyvien ongelmien ennaltaehkäiseminen. Kokonaisvaltaisella ohjauksella tuetaan tehokkaasti erityisesti syrjäytymisvaarassa olevia oppilaita.