Oulun seudun nuorten tieto- ja neuvontapalvelu netissä

Yliopistokoulutus

Yliopistokoulutus perustuu uusimpaan tutkimustietoon. Yliopiston perustehtävä on tieteellinen tutkimus, siihen liittyvä korkein opetus sekä tutkijoiden kouluttaminen. Yliopistoon voi hakea lukion, ammattikorkeakoulun tai ammattiopiston suorittamisen jälkeen.

Yliopistotutkinto on kaksiportainen: ensin suoritetaan alempi korkeakoulututkinto, eli kandidaatintutkinto jonka jälkeen voi suorittaa ylemmän korkeakoulututkinnon eli maisterintutkinnon. Maisterin tutkinnon jälkeen voi jatkaa jatkotutkinto-opiskelijana lisensiaatin ja tohtorin tutkintoihin.

Opiskelijat valitaan yliopistoon opiskelemaan pääainetta ja lisäksi sivuaineita. Joillakin aloilla koulutus tapahtuu koulutusohjelmissa. Opiskelun luonne yliopistossa vaihtelee: joissakin aineissa opintojen suunnittelu on hyvin vapaata, toisissa taas mennään tiukasti kurssien mukaan. Kuitenkin yliopisto-opiskelijalla on suuri vapaus ja vastuu suunnitella ja ohjata itse omia opintojaan.

 

Lisätietoja Oulun yliopistosta

 

Yliopiston yhteishausta on kerrottu SeutuNapin Yhteishaku -sivuilla

 

 

Lisätietoa yliopisto-opiskelusta:

 

Kaikki Suomen yliopistot (Opintoluotsi)

Yleistietoa yliopisto-opintoja suunnittelevalle (Koulutusnetin sivut)

Lisätietoja korkeakouluopinnoista yleisesti Opetushallituksen Korkeakouluopinnot -oppaasta (pdf)

 Oppaan avulla saa kokonaiskäsityksen siitä, mitä yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa voi opiskella

Korkeakoulujen valintaopas 2011 (Opetushallitus)