Palkka ja veroasiat
Palkka on vastine tehdystä työstä ja määräytyy pääasiassa työn edellyttämien vaatimusten ja työntekijän työsuorituksen perusteella. Perustan palkalle antavat työehtosopimukset, joissa on määritelty alan vähimmäispalkat, joita ei saa alittaa. Halutessaan työnantaja voi sen sijaan maksaa työehtosopimuksessa määriteltyä palkkaa enemmän. Myös sairauden, perhevapaiden ja vuosiloman aikana on oikeus palkkaan - katso tarkemmin työssäsi noudatettavasta työehtosopimuksesta.
Jos työnantajan toimialalla ei ole solmittu työehtosopimuksia, työntekijän palkka määräytyy työsopimuksessa sovitun mukaisesti. Jos myöskään työnantaja ja työntekijä eivät ole työsopimusta tehdessään sopineet palkasta, työntekijälle on työsopimuslain mukaan maksettava tekemästään työstä tavanomainen ja kohtuullinen palkka.
Palkkatulon verotus
Palkkauksesta voidaan puhua bruttomääräisenä tai nettomääräisenä. Kun bruttopalkasta vähennetään ennakonpidätyksenä tulovero sekä veronluontoiset maksut saadaan lopputuloksena nettopalkka. Verottaja saa tulotietosi suoraan työnantajaltasi. Palkkatulon lisäksi myös esimerkiksi opintoraha, työttömyyspäiväraha sekä monet muut Työ- ja elinkeinotoimiston ja KELA:n etuudet ovat verotettavaa tuloa.
Palkansaajan on annettava alkuperäinen verokortti työnantajalle. Työnantajan on säilytettävä verokortti itsellään koko verovuoden tai ennen verovuoden loppua päättyvän työsuhteen keston ajan. Työsuhteen päättyessä verokortti on palautettava palkansaajalle.
Palkansaaja ei voi käyttää päätulon verokorttia samanaikaisesti useassa eri työsuhteessa, vaan se on tarkoitettu kerrallaan vain yhden työnantajan käyttöön. Jos palkansaajalla on useita työ- tai toimeksiantosuhteita, päätulon verokortti on annettava sille työnantajalle, jolta palkansaaja saa pääasiallisen toimeentulonsa. Käytännössä palkansaajan kannattaa antaa verokortti sille maksajalle, jolta saatu tulo on suurin.
Tarkempia tietoja verotuksesta: