Oulun seudun nuorten tieto- ja neuvontapalvelu netissä

Kuka - kulttuuri kasvattaa

Tyrnävän kunta kuuluu yhdessä 14 muun kunnan kanssa Kulttuuri kasvattaa -hankkeeseen (KUKA).  

KUKA-hankkeeseen kuuluu yhteensä 15 Oulunkaaren ja Koillismaan kuntaa. Hankkeen tavoitteena on luoda näiden 15:n Oulun seudun, Oulunkaaren ja Koillismaan kunnan alueelle kestävä ja ennen kaikkea innostava, mukaansa tempaiseva nuortenkulttuurin suunnitelma, jonka avulla alueen lapset ja nuoret voisivat löytää uusia tapoja tulkita maailmaa, ilmaista itseään ja - pitää hauskaa. Tuo onkin yksi hankkeen kantava ajatus: kulttuuri on kivaa. Hankkeessa pyritään suoraan nuorten aktivointiin kehittämällä toimintaa heidän omasta näkökulmastaan.

Koska syrjäisimmillä seuduilla ei ole aina pystytty tarjoamaan kovin laajaa kulttuuriharrastusvalikoimaa, pyritään tällä hankkeella antamaan lapsille ja nuorille mahdollisuus kokeilla taiteen eri lajeja siten, että jokainen voisi löytää itselleen jotain kivaa. Hankkeen pääalueiksi on määritelty visuaalinen taide, tanssi, musiikki, ilmaisutaiteet, monikulttuurisuus ja perinne. Omaehtoisen kulttuurisen nuorisotoiminnan kautta nuorille voidaan tarjota mielekästä tekemistä ja samanaikaisesti ehkäistä esimerkiksi syrjäytymistä, varhaista alkoholinkäyttöä tai muita vastaavia negatiivisia asioita nuorten elämässä. Kulttuuri kasvattaa!

Hanke alkoi 1.11.2006 esiselvitystyöllä, jossa selvitettiin nuorille suunnatun kulttuuritoiminnan tilaa kunnissa ja kysyttiin nuorilta millaista kulttuuritoimintaa he oman kuntansa alueelle toivoisivat. Tällä hetkellä hanke on toiminnallisessa vaiheessa. Hankkeen tukijana on kuntien lisäksi lääninhallitus.

Hankkeeseen kuuluvat kunnat: Hailuoto, Haukipudas, Ii, Kempele, Kiiminki, Kuusamo, Liminka, Lumijoki, Muhos, Oulunsalo, Pudasjärvi, Taivalkoski, Tyrnävä ja Utajärvi.

Lisätietoa KUKA -hankkeesta ja sen järjestämästä toiminnasta: KUKA - Kulttuuri kasvattaa -hanke: Projektivastaava Vellu Hietikko puh. 050-3430303, s-posti: vellu.hietikko(at)tyrnava.fi Tyrnävän Vapaa-aikakeskus Tupostie 12, 91800 Tyrnävä

Nuori Kulttuuri

Tyrnävän kulttuuritapahtumat